Maisin maatila
Maisin maatila sijaitsee Nurmijärvellä. Asiakkaan toiveena oli automatisoida maatilan toimintoja.
Maisin maatilan modernisointi
Projektin tavoitteena oli suunnitella automatisoitu itsepalvelujärjestelmä nurmijärveläiselle Maisin maatilalle. Projektissa automatisoitiin heinänmyynti asiakkaan ajan säästämiseksi rakentamalla puomi, jossa Arduino-laitteistoa apuna käyttäen tunnistetaan saapuvat ja poistuvat ajoneuvot.
– Projekti toteutettiin syksyllä 2022
- Prototyyppi valmistui
- Mahdollisuus toteuttaa käytettäväksi tuotteeksi
Tavoitteena itsepalvelumyyntijärjestelmä
Nurmijärvellä sijaitsevalla Maisin maatilalla oli erilaisia ongelmia, joille omistaja toivoi ratkaisua tekoälyn ja automaation keinoin.
Projektiryhmä päätti lähteä kehittämään heinäpaalien itsepalvelumyyntijärjestelmää. Tavoitteena oli luoda itsepalveluna toimiva Arduino-järjestelmällä ohjattu heinäpaalien nouto- ja myyntijärjestelmä. Tavoitteena oli, että järjestelmä kerää dataa asiakkaista ja että sen perusteella asiakkaita voidaan myös laskuttaa. Toteutukseen opiskelijoille annettiin vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa järjestelmä parhaaksi katsotulla tavalla budjetin rajoissa.
Innovaatio jalostui käytettävissä olevan budjetin ja olosuhteiden perusteella puomisysteemiksi, joka tunnistaa ajoneuvon, joka saapuu noutamaan tuotteita läpiajettavasta siilosta. Sisäänajopuomiin liitettiin tekoälyä käyttävä arduino-kamera, joka ottaa auton rekisterikilvestä kuvan ja syöttää kuvan tietokantaan. Puomi avautuu, kun kuva on otettu, jotta auto pääsee ajamaan heinälatoon sisään. Asiakas lastaa heinäpaalit kyytiin ja ilmoittaa paalien lukumäärän Maisille. Sensori tunnistaa, kun auto ajaa ulos ladosta ja kirjaa ulosajoajan tietokantaan. Järjestelmää tukemaan valittiin myös erillinen valvontakamera, josta voi tarvittaessa tarkistaa, kuinka monta heinäpaalia kukin asiakas on ladosta ottanut.
Projektin lopputulos
Projektin lopputuloksena valmistui prototyyppi puomista, joka sähkömoottoria hyödyntäen nousee ylös ja päästää asiakkaan sisään. Puomiin integroitiin tekoälyä, joka ottaa valokuvan auton rekisterikilvestä ja syöttää kuvan tietokantaan. Tämä automatisointi vapauttaa maatilan työntekijän paalujen myynnistä ja näin ollen aikaa jää maatilan hoitoon.
Prototyypin testauksessa puomi saatiin nousemaan ja kamera ottamaan kuva auton rekisterikilvestä. Testauksessa löydettiin kuitenkin myös kehityskohteita, jotka liittyivät lähinnä Arduino-ohjelmaan.
Prototyyppi todettiin kuitenkin toimivaksi ja sillä on hyvät jatkojalostus mahdollisuudet. Sovelluksen valmistumisen jälkeen itsepalvelumyymälä voidaan ottaa käyttöön Maisin maatilalla.